UUTISET

Konekuljetukset, se on meidän juttu.
Toki meillä liikkuu muutakin, mutta näin kesän alla on maatalouskoneiden kuljetus taas kovin ajankohtaista. Euroopasta Suomeen tuodaan uutta mallistoa ja myös monet yksityisasiakkaat ostavat koneensa

Komeasti kevättä kohti
Välillä pilkistää jo aurinkokin, vaikkei risukasassa ollakaan, vaan Koskella. Toimiston lisäksi meillä on Kosken terminaalissa varastointi tilaa halleissa sekä iso aidattu piha-alue. Monet varastoivatkin kuormansa

Turvallista matkaa
Turvallisuus on ensisijaisen tärkeää. Tien päällä on ajoneuvon oltava kunnossa. Ammattiliikenteessä on paljon lakisääteisiä määräyksiä ja se on hyvä niin. Tauot ovat aina iso teema,

Pihasta pihaan
se on hyvä motto, mutta vaatii toki pelisilmää löytää se oikea reitti. Sen pitää olla hyvä asiakkaalle ja yritykselle. Huomioon on otettava niin taloudelliset asiat

Historian havinaa ja uusia tuulia
Kilometrejä Kosken autokeskukselle on kertynyt jo vuodesta 1985. Alkuaikoina kuljetimme massatavaraa teollisuudelle ja maataloudelle. 1990 luvulla aloimme erikoistua konekuljetuksiin ja koneisiin. Nyt vuonna 2021 olemme