Kansikuva

Luotettavaa kuljetuspalvelua

Kuljetusten luotettavuus on yksi kuljetusyrityksen kriittisistä menestystekijöistä. Se ei synny itsestään, vaan edellyttää oikeisiin asioihin keskittymistä ja määrätietoista toimintaa.

Olemme investoineet tänäkin vuonna merkittävästi uuteen kalustoon

Kalusto

Vanhentunut tai huonokuntoinen kalusto voi aiheuttaa viivästyksiä ja keskeytyksiä ja pahimmillaan jopa onnettomuuksia. Kosken Autokeskuksella on nykyaikainen ja laadukas kalusto, johon on tänäkin vuonna investoitu merkittävästi. Kalustosta myös pidetään huolta koko elinkaaren ajan. Näin ajoneuvot varusteineen pysyvät toimintakunnossa ja odottamattomilta teknisiltä ongelmilta vältytään. Kosken Autokeskuksen omassa korjaamossa niin kaluston ylläpitohuollot kuin vikojen korjauksetkin hoidetaan ilman ylimääräistä viivettä. Koska autoillamme ajetaan tuhansia kilometrejä viikossa, kiinnitämme myös renkaiden kuntoon jatkuvaa huomiota. Rengashuolto toimii luotettavasti strategisen kumppanimme KA-Rengas Oy:n ansiosta.

Lavetin veturiksi hankittu auto omalla korjaamolla rakennettavana

Henkilöstö

Ammattitaitoiset kuljettajamme ovat keskeinen voimavaramme ja he luovat perustan kuljetustemme luotettavuudelle. Kuljettajat rekrytoidaan tehtäviinsä huolellisen arvioinnin perusteella monipuolisen kalustomme vaatimukset huomioiden. Esim. nosturiauto edellyttää kuljettajan ammattitaidon lisäksi kuormausnosturin käytön osaamista.

Kuljettajamme toimivat saumattomassa yhteistyössä reittisuunnittelusta ja aikataulujen hallinnasta vastaavien ajojärjestelijöidemme kanssa. Hyvällä reittisuunnittelulla ajojärjestelijä auttaa kuljettajaa välttämään ruuhkia ja muita odottamattomia ongelmia. Hyväkään suunnitelma ei kuitenkaan voi estää yllättäviä tilanteita ja siksi ajojärjestelijällä tulee olla aina varasuunnitelma takataskussaan. Siten kykenemme reagoimaan odottamattomiin tilanteisiin kuten tietöihin, kuljetuskaluston rikkoutumisiin tai muihin häiriöihin ja minimoimaan vaikutukset kuljetuksemme luotettavuuteen.

Kosken Autokeskuksen osaava korjaamohenkilöstö työssään
Kuljetukset suunnitellaan huolella ja hyvällä fiiliksellä

Informaatio

Tehokkaalla tiedonhallinnalla ja digitalisaation hyödyntämisellä on Kosken Autokeskuksessa keskeinen rooli. Reaaliaikaisella tiedolla ja toimivilla tiedonkulun prosesseilla huolehdimme paitsi kuljetusten ja reittien optimoinnista, myös yksittäiseen kuormaan liittyvien tilannetietojen viestinnästä ao. osapuolille. Liikennetietoja hyödyntämällä ja GPS-pohjaisella reaaliaikaisella seurannalla pystymme seuraamaan kuljetusten etenemistä ja sopeutumaan nopeasti mahdollisiin muutoksiin. Tällä on merkitystä myös asiakaskokemuksen kannalta: asiakkaalla tulee olla reaaliaikainen tieto kuljetuksensa etenemisestä ja etenkin mahdollisista viivästyksistä.

Monet kuljetuksistamme edellyttävät edellä ajavaa varoitusautoa

Alihankkijat

Kosken Autokeskuksella on mittava alihankkijoiden verkosto, jonka avulla se pystyy tarjoamaan asiakkailleen kokonaisvaltaista kuljetuspalvelua niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tarjotaksemme asiakkaallemme erinomaista kuljetuspalvelua teemme yhteistyötä mm. muiden kuljetusliikkeiden, nostopalveluyritysten, saattoautojen, hinausliikkeiden, satamaoperaattoreiden ja laivayhtiöiden kanssa.

Lupauksemme: Halki Suomen ja ympäri Euroopan – huolehdimme kuormastasi aina luotettavasti.

Jaa tämä julkaisu:

Facebook
LinkedIn
Sähköposti

Viimeisimmät uutiset

Luotettavaa kuljetuspalvelua

Kuljetusten luotettavuus on yksi kuljetusyrityksen kriittisistä menestystekijöistä. Se ei synny itsestään, vaan edellyttää oikeisiin asioihin keskittymistä ja määrätietoista toimintaa. Olemme

Lue lisää »

Komeasti kevättä kohti

Välillä pilkistää jo aurinkokin, vaikkei risukasassa ollakaan, vaan Koskella. Toimiston lisäksi meillä on Kosken terminaalissa varastointi tilaa halleissa sekä iso

Lue lisää »

Turvallista matkaa

Turvallisuus on ensisijaisen tärkeää. Tien päällä on ajoneuvon oltava kunnossa. Ammattiliikenteessä on paljon lakisääteisiä määräyksiä ja se on hyvä niin.

Lue lisää »

Pihasta pihaan

se on hyvä motto, mutta vaatii toki pelisilmää löytää se oikea reitti. Sen pitää olla hyvä asiakkaalle ja yritykselle. Huomioon

Lue lisää »