Toki meillä liikkuu muutakin, mutta näin kesän alla on maatalouskoneiden kuljetus taas kovin ajankohtaista.
Euroopasta Suomeen tuodaan uutta mallistoa ja myös monet yksityisasiakkaat ostavat koneensa Euroopasta,
me kuljetetaan ne mielellään ihan pihaan asti. Meiltä saa kuljetuksen alusta loppuun kätevästi saman katon alta.
Usein traktorin mukana liikkuu jos jonkinmoista härveliä, kauhaa ja lanaa. Lisäosat vievät nekin paljon tilaa, meiltä kuitenkin löytyy pitkiä lavetteja, joten suurin osa kuormista saadaan mahtumaan kyytiin kertaheitolla. Siihen pyritään tietenkin taloudellisista syistä, mutta myös ilmaston kuormitusta välttääksemme.
Osassa ajoneuvoistamme on nosturi, jonka avulla erilaisten osien lastauksen voi suorittaa turvallisesti, konetta vahingoittamatta. Kuskit kuormaavat nostettaessa tiimissä, mutta vastaavat aina henkilökohtaisesti kuormiensa turvallisuudesta. Kaiken pitää olla asianmukaisesti kuormattuna ja varmistettu. Näin taataan turvallisuus liikenteessä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1356893
Eurooppa ja me,
olemme säännöllisesti liikenteessä myös
Keski-Euroopassa ja muissa pohjoismaissa.
Haemme ja viemme koneita ja tarvikkeita,
siitä onkin tullut oleellinen osa toimintaamme.
Keski-Euroopassa on paljon säädöksiä, jotka välillä mutkistavat liikkumista, esimerkiksi
yhdistelmien pituusrajoitukset ovat tiukempia kuin Suomessa. Meillä on onneksi lupa-asioihin erikoistunut kumppani, joka hoitaa meille kaiken tarvittavan, myös erikoiskuljetuksiin. Liikenneluvat, merimatkat ja
tuontipaperit saat siis kuljetuksellesi suoraan meidän kauttamme.

